maanantai 18. kesäkuuta 2018

Maailman kaunein ruusupensaikko

Täällä on nyt jäätävä hässäkkä päällä, kun tähän samaan saumaan osuu monta isoa tapahtumaa, jotka vaativat valmistautumisia ja yhteensovittamisia, joten blogi on surutta hävinnyt taistot ajankäytöstä. Jos tästä rytäkästä hengissä selviän, niin lupaan, että postauksia tippuu taas säännöllisemmin, kun vaan saadaan kahvila pyörimään, työt hoidettua ja kotikuvaukset kunnialla maaliin.



Kiiresenä meitä on pitäneet seuraavat asiat:

1. Parin päivän päästä, eli tämän viikon torstaina 21.6. aukeaa meidän kesäkahvilamme. Pienestä ja ujosta ajatuksesta saada mulle ja Elmalle jotain kivaa kesätekemistä onkin nyt kuoriutunut ihan sellanen melkein vakavissaan suunniteltu kesäkahvila, vaikka edelleenkin ajatuksena on, että sitä emännöidään todella rennolla ranteella ja asenteella. Pakkokin, kun co-hostina on puoltoistavuotias taapero.

2. Samaan aikaan, kirjaimellisesti, alkaa meidän makuuhuoneissa ikkunoiden puhkaisu. En tiedä, saadaanko ne tehtyä ennen juhannusta vai ei, ja jos ei, niin pääseekö urakoitsija jatkamaan hommaa alkuviikosta, joka olis ihan kiva, koska:

3. Ensi viikon keskiviikkona täällä kuvataan mediaan kesän ensimmäinen iso kotiesittely. Eli ollaan nyt tukkaputkella laitettu kuistia kuntoon (tietysti myös kahvilan takia) ja samalla saatettu kotona loppuun keskeen jääneet viritykset, kuten esim sähköistys toiselle puolelle salia. No, ei sitä saatu vieläkään kuin yhden lampun verran, mut se saa riittää toistaiseksi. Salin huonekalut ovat viimeisten täällä nähtyjen kuvien jälkeen vaihtaneet paikkaansa ehkä 30 kertaa, nyt toivon mukaan ainakin hetkeksi paikoilleen asettautuen.

4. Sen lisäksi, että tää asunto on oikeasti räjähdys noiden remonttihommien, uusien (eli varastossa odottaneiden) huonekalujen ja järjestyksien osalta, täytyy meidän saada tää koko halli siivottua tiptop ennen kuvauksia. Ja tosiaan, ei ole edes tietoa onko meidän makuuhuoneissa vaan ammottava reikä ulos, ja sahanpurua sänkyjen tilalla.

5. Mikon työkiireet Hotelli Punkaharjun ja Nilan suhteen ei tietenkään yllättäneet, koska varsinkin Hotellilla käy kova kuhina aina kesäisin, mutta jotenkin kuitenkin yllätti se, että en mä voi noin vaan sovittaa mun yritykseni työpäiviä Mikon vapaapäiviin. Jännä juttu, nyt kun tarkemmin asiaa ajattelee... No, tämä on johtanut siihen, että Elmalle taidetaan etsiä hoitaja elokuusta alkaen.

6. Ja ehkä ihaninta näistä kiireistä on nuo oman yrityksen työt, joita on tupsahdellut ilahduttavan rivakasti, vaikka en tosiaan ole ehtinyt edes käynnistämään itseni tyrkyttämistä. Ja voi viemäri, että tuntuu hyvältä käyttää aivojaan muuhunkin kuin taapero- ja sisustuselämästä selviämiseen! On mahtavaa huomata, että on edelleenkin hyvä, vaikka onkin viettänyt viimeiset 1,5 vuotta pois työelämästä. Ja vielä mahtavampi on huomata, että tällä alueella riittää mielekästä ja oikeasti hauskaa tekemistä erilaisten brändien ja palveluiden edistämiseksi.









Ps. Olen aika myyty noille meidän pihan ruusupuskille. Talvella ja keväällä katsoin puskan rankoja pahasti mulkoillen, ja olin jo vähällä leikata kaikki alas - niin rumilta ne näytti. Ajattelin, että ovat jotain mitäänsanomattomia peruspuskia, mutta kas, rumasta ankanpoikasesta kuoriutui maailman kaunein - ja hervottomin - ruusupensaikko.


lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kaveriperheen kotona

Helsingin lomallamme ehdittiin onneksemme vierailla ystävien luona, ja sen lisäksi, että oli ihanaa nähdä Mikon kummipoikaa ja Elman kummisetää, oli ihanaa nähdä myös heidän uusi ja upea kotinsa. Hetken haahuiltuani silmät sydäminä kaivoin kameran esille ja kysäisin, josko saisin kuvata kodin tänne teidänkin nähtäväksenne.

Lupa heltyi, joten tässä teille ihasteltavaksi tämän blogin normaalista tyylistä poikkeavat kotikuvat:

















Talon isäntä, eli Elman kummisetä, on muuten yksi syy siihen, että koskaan edes tapasin Elman isän. Työkseen hän on valaisinerikoismies valaisinalalla (ja sen lisäksi myös DJ-erikoismies Bassoradiolla), ja siitä johtuen heidän kotinsa jokainen valaisinasia on ihan vimpan päälle. Hänen vaimonsa, talon emäntä, on tyylikäs, mutta maanläheinen. Hän ymmärtää kauniiden asioiden päälle, rönsyilemättä liikaa, joten lopputulos on hyvin harmoninen, mutta ei kuitenkaan tylsä. Ripauksen sisustukseen tuo heidän 3-vuotias poikansa, kuten lapsitaloudessa kuuluukin.

Heillä käydessään saan aina pienen minimalismikärpäsen puraisun, mutta kotiin päästyäni taas muistan, että maailmassa on ihan liikaa ihania sohvia, villavilttejä, viherkasveja, mattoja, purkkeja, purnukoita ja ihan-mitä-vaan-tavaraa siihen, että voisin olla sivistynyt, hillitty ja minimalistinen sisustaja. Saatika edes sellainen ihminen.