maanantai 13. marraskuuta 2017

Almost there

But not quite...


Eniten odotan, että:

- saan mun kameran esille muuttolaatikoista ja loppuu tämä perunalla kuvaaminen
- saan mun hajuvedet, meikit, kosmetiikkatuotteet ja kaikki mitä en edes muista omistavani. Ei sillä, että muistaisin laittaa hajuvettä 98% päivistä, saatika että meikkaisin, mutta onhan niitä varmaan kiva hypistellä se ensimmäinen erossa olon jälkeinen viikko...
- saan laittaa mun tummanpunaisen villamattoni tuolle bungalowi-sävytteiselle lattialleni
- saan yhden noista isoista viherkasvireuhkoistani kylpyhuoneen ikkunan eteen - vain huomatakseni, ettei se sovi siihen lainkaan, ja voin aloittaa dramaattisen kriisin aiheesta
- saan KAIKKI viherkasvit paikoilleen. Siis ne, jotka ehkä ovat vielä hengissä
- pääsen kokkaamaan keittiöön, tekemään ihan perusruokaa ihan perusarjessa
- ihan vaan just toi perusarki alkaa. Mä vaan niiiiin odotan, että voin elää normaalia perhe-elämää omassa kodissa, omien tavaroiden keskellä. Sitten voin vastata niihin jatkuviin "no miltä se arki täällä nyt maistuu" -kysymyksiin, sillä tähän mennessä en oo päässyt sellaista elämään, enkä sen takia ole yhtään sisäistänyt, että ollaan punkaharjulaisia

Että nyt peukut pystyyn! Ehkä ollaan edes osittain omassa kodissa tämän viikon jälkeen. Ehkä ei. Loppusuoralla anyway!