maanantai 9. heinäkuuta 2018

Yllätysdinneri Suojassa

Mikko täyttää tänään, yhdeksäs heinäkuuta, 37 vuotta. Mä oon yleensä aika hyvä ostamaan lahjoja läheisilleni, mutta nyt en miettimisestä huolimatta keksinyt mitään todella osuvaa fyysistä lahjaa. En halunnut lähteä väkisin vääntämään jotain vaatetta tai esinettä, sillä niitä kyllä löytyy, vaan ajattelin keksiä jotain sellasta, jolle Mikolla on oikeasti tarve - vapaa-ajalle, jonka voi pyhittää ystäville, jonkun toisen tekemälle hyvälle ruoalle, naurulle ja juomalle.

Aloin jo hyvissä ajoissa kyselemään meidän yhden suosikkikokin perään, josko hänet saisi lahjottua Mikkoa ilahduttamaan. Tämä kyseinen kokki, Mikko myös hänkin, vaikutti useamman vuoden Lyonissa, joka oli silloin meidän lemppariravintolamme. Sittemmin Mikko siirtyi Lyonin keittiömestarin ohessa Oloon, josta jatkoi matkaa Kokkikoulu Espan mesuksi.

Vielä vajaa viikko ennen dinneriä vaikutti siltä, että koko homma jää toteuttamatta, enkä ollut kutsunut ketään paikalle. Sitten homma lähtikin etenemään rytinällä, ja torstaina kerroin ajo-opettajalleni, että tänään muuten ajetaan Alkoon, että saadaan Mikolle salashampanjat. Sitten kamalalla kiireellä kutsut muutamille ystäville, ja ilokseni sain meidän rajalliset istumapaikat täytettyä.

Helsingistä paikan päälle hurautti kokki-Mikon lisäksi Juha, Inke ja Veera-tyttö, lisäksi Helsingin vahvistuksena toimi myös Paavo, joka olikin jo alueella. Savonlinnasta ja Punkaharjulta mukaan liittyi Saimi sekä meidän uusi, mutta jo kovinkin rakas ystäväpariskuntamme Sonja ja Petteri.

Ja vitsi mikä ilta meillä olikaan! Kun istuimme pöydän ääreen, siirtyi koko päivän niskaan painaneet pilvet sivuun ja aurinko porotti koko loppuillan. Ruoka oli oikeasti taivaallista, seura hyvää ja kovin kovaäänistä (nimiä mainitsematta, mutta ootteko kuullut kun Saimi innostuu?) (itsestäni puhumattakaan...) ja tunnelma rennon letkeä, kuten myös sankari - ja se oli se päätarkoituskin.






















maanantai 2. heinäkuuta 2018

Suojan salissa

Kun eiliseen postaukseen tuli toive salin pohjapiirrustuksesta, jotta sen hahmottaisi paremmin, mietin kuinka saisin sen kuvattua selkeämmin. Tänään kiipesin meidän yläkerran raakileeseen lannoittamaan vanha herra Peikonlehteä, ja tajusin, että hitto - sieltähän sen salin saa kuvattua lähes kokonaisuudessaan! En sitten ehtinyt siivota tai somistella, vaan mukana on imureista lähtien kaikki ihan justiinsa niin kuin ne täällä aina keskellä arkea on.
















Salin toisessa päässä on keittiö, eteinen ja kylpyhuone, ja toisessa päässä meidän rakentamamme makuuhuoneet. Aiemmin sali siis jatkui makuuhuoneidenkin verran toiseen päätyyn asti täydessä 5 metrin korkeudessa, mutta nykyään n. 60 m2 salin päädystä on makuuhuoneita, joiden päälle tullaan joskus vuosien kuluttua rakentamaan yksi huone lisää.

Keskelle asuntoa jäänyt n. 100 m2 sali on yhtä isoa ja avaraa tilaa, joka halutaan sellaisena pitääkin. Toisella seinällä meillä on naapureita ja toisella seinällä naapurin villiintyneeseen puutarhaan näyttävät ikkunat.

Ikkunoiden alla kukkatasoina toimii salissa aikoinaan vaikuttaneen elokuvateatterin istuinpenkit. Ne tuli asuntokaupan kylkiäisenä, kun toiveikkaana ilmaisin kiinnostukseni niitä kohtaan. Kyllähän tässä asunnossa pitää jumpparenkaiden lisäksi olla jotain elokuvateatterinkin alkuperäistä irtaimistoa!

Ja siis katsokaa tota pirpanaa. Hän on mieletön.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Remonttimyrskyn jälkeen























Nyt ne on kaikki tehty. Tai ainakin kaikki isoimmat ja tärkeimmät, sillä kyllähän meillä on vielä vanhojen ikkunoiden pakkelointi, salin toisen puolen sähköistys ja joskus vuoden tai parin päästä yläkerran viimeistely ja kierreportaiden asennus. Mutta muuten tämä oli nyt tässä - ei enää remontteja, ei enää sekamelskoja, ei enää keskeneräisiä nurkkia! Nyt me vain asutaan, nautitaan, eletään ja ollaan.

Tässä viime päivinä, kun on saanut kahvilavieraille kertoa kauanko täällä on asuttu, on itsekin vasta sisäistänyt sen, että herttinen sentään, me ollaan asuttu täällä vasta 6 kk. Siis puoli vuotta... Mitä ihmettä. Useimmiten se tuntuu ihan useammalta vuodelta, välillä taas siltä, kun oltais asuttu täällä aina.

No, toivottavasti asutaankin tästä eteenpäin aina. Mutta eihän sitä koskaan tiedä! Jos uskallettiin repäistä tällainenkin elämäntapamuutos, niin ehkä se muutto sinne Portugaliinkin on taas pari askelta lähempänä, ainakin henkisesti.

Kuvissa vilkahtaa tämän talouden uusimmat ja ehkä myös upeimmat tulokkaat; Paavo Halosen Sideways-festareillakin nähty, neljän kuvan sarjasta napattu, 2 x 4 metrinen teos, joka on sävymaailmaltaan kuin tänne tehty, ja Dora Dalilan torso, jota me kutsumme kavereiden kesken ihan vain tissiksi.

Seuraavaksi voidaankin sitten aloittaa huonekohtainen esittely, kun jokainen huone on nyt "valmis"! Mistäs aloitetaan?