tiistai 30. tammikuuta 2018

Tilannekatsaus - pari kuukautta putikkolaisena


Itä-Savon tekemän jutun lisäksi ei olla taidettu pahemmin avata taustoja sille, että miksi me tänne muutettiin, ja mikä tämän koko projektin sai aluilleen. Me ei olla koskaan yhdessä haaveiltu, että muutettaisiin maalle. Päinvastoin, Mikkohan tunnettiin aiemmin lempinimellä Hesa-Lahtinen, ja hän oli ennen mun tapaamistani ilmoittanut, että ei koskaan seurustelisi naisen kanssa, joka asuisi keskustan ulkopuolella, tai jolla olisi koira. Pari kuukautta meidän tapaamisen jälkeen hän muutti mun ja kahden koiran kanssa "maalaishesaan".
Itsekin oon aikuisikäni asunut lähinnä kantakaupungissa, mutta juuri Mikon tapaamisen kynnyksellä muuttanut vähän kauemmaksi parempien lenkkimaastojen äärelle.

No, siinä tapahtui sitten Paloheinään muutto, asunnon osto, naimisiinmeno, lapsen saaminen ja kaikennäköistä mitä ei varsinaisesti suunniteltu, ainakaan pitkään, vaan laitettiin vaan haisemaan. Samoin kävi tämän Punkaharju-homman kanssa - yhtäkkiä me vaan oltiin täällä.


Mä olin kolmannella kuulla raskaana, kun Mikko lähti Sami Tallbergin avuksi Hotelli Punkaharjulle. Piti olla vaan kertaluontoinen keikka, mutta sitten se tulikin sieltä parin kerran jälkeen takaisin keittiömestarina. Mä mötkötin, että selvä sitten, tämän syksyn voit siellä pyöriä, mutta kun laskettuaika lähenee, niin sä et mene kahta metriä kauemmaksi. Totteli ihan kiltisti, kunnes sitten taas keväällä alkoi tänne karkailemaan. Oli kuitenkin pitänyt huolen, että meille on hoidettu perheasunto tänne kesäksi, niin voidaan olla perheenä yhdessä. Ja voin kertoa, että se tuli ihan tarpeen, sillä yksin parikuukautisen vauvan, ison talon ja pihan ja kahden koiran kanssa... se oli something else. Tulin siis ilosta kirkuen kokonaisena perheenä tänne heinäkuussa, elämäni ekaa kertaa tälle alueelle.

Ja olin silmät sydäminä koko heinäkuun. Elokuussa käytiin Elman kanssa hetki Helsingissä ja tultiin taas takaisin. Asuttiin vajaan parin kilsan päässä hotellista, luonnonsuojelualueen kupeessa, joten päiviin kuului helteiset lenkit rantareittejä pitkin, lounas ja roseviinitilkka hotellin paahteisella terassilla, ilta-auringon lämmittämiä uimareissuja "omalla" samettihiekkarannalla, täysin kirkkaassa vedessä.

Mä olin silmäillyt huvin vuoksi asuntomyynti-ilmoituksia, sillä vaikka keittiö ja kolme kerrosta -koti olikin tarkoitus olla ns. loppuelämän koti, olin alkanut vähän aristelemaan portaita vauvaelämän timmelyksessä, joten ajateltiin, että jos tulisi jotain, joka peittoaisi sen kodin, niin voitaisiin harkita muuttoa. Eikä tähän tosiaankaan uskottu. Eikä varsinkaan, että se koti löytyisi Punkaharjulta. Niin vaan jotenkin hellepäivän pimahduttamana mä selailin Punkaharjun asuntoja ja tämä löytyi. Laitoin naureskellen Mikolle viestin, et kato. Olin varma, että teilaa liian mummonmökkimäisenä - Mikko kun pitää selkeistä linjoista, kiiltävästä ja valkoisesta. Tulikin, että vau, mennään katsomaan.

Ja siinä sitten oltiin. Tai täällä. Ja tässä nyt meidän mietteet näin parin kuukauden asumisen jälkeen:


Työ

Taru: 
Tää on yksi eniten kysytyistä kysymyksistä - "miten sun työt Bassolla?". No, mä oon äikkärillä, ja mun hoitovapaa voi kestää vaikka kolme vuotta. Mulla, joka oon aiemmin lähes hengittänyt työasioita, aivan liiaksi asti, on nyt aikaa ottaa hetki happea, keskittyä rauhassa vauvaan ja perheeseen, ja katsoa miltä elämä täällä tuntuu. Jos tuntuu siltä, että tämä ei ole lopullinen asuinpaikkamme, niin palaan normaalisti takaisin työni pariin Bassoradiolle. Jos taas tuntuu, että halutaan jäädä tänne, niin sitten en tietenkään jatka aiemmissa hommissa, vaan kehittelen jotain omaa tällä alueella, todnäk haluan vaikuttaa jotenkin alueen elämyksiin ja ilmiöihin. Ei siis sen mystisempää, tai dramaattisempaa tämän duunihomman taustalla. Hassua on ollut huomata, että on elämää myös Bassoradion ulkopuolella. Varsin tarpeellinen paussi tämä minulle siis.

Mikko:
Mun työpaikkahan (Hotelli Punkaharju) oli varsinainen syy miksi tännepäin Suomea päätettiin lähteä ja kun Taru sattumalta löysi vielä unelmien asuntoraakileen niin sitten sitä ruvettiin tosissaan ajattelemaan. Yli puolet viikosta poissa kotoa kun ei pidemmän päälle olisi ollut toimiva ratkaisu. Itselleni työpaikka taas uniikilla sijainnilla ja mahdollisuuksilla oli se syy miksi koin että tänne meidän kaikkien kannattaa tulla, eikä kiinnostanut alkaa etsimään mulle Helsingistä jotain semi ok työpaikkaa, kun Hotelli Punkaharju sopi mulle niin hyvin. Nyt meillä vielä aukeaa huhtikuussa uusi ravintola Metsämuseo Luston yhteyteen, joten hommia riittää.


Ihmiset

Taru: 
Myönnän, että tää jännitti vähän alkukäteen. Mä en oo koskaan ollut mikään isojen kaverilaumojen ihminen, vaan kun olen työni puolesta hengannut päivän (työ)kavereiden kanssa, tavannut asiakkaita ja sosialisoinut tapahtumissa tai muissa emännöintitilanteissa, oon kaikista mieluiten mennyt kotiin
omaan kuplaani. Mun läheisimmät ihmiset on olleet mun perhe, jonka kanssa ollaan hyvin tiiviisti tekemisissä, Mikko ja muutamat läheiset ystävät. Silti mietin, että mitä ihmettä mä teen täällä, jos ei löydy edes muutamaa mun tyylistä ihmistä, sillä vaikka Helsinkiin voi aina matkustaa, on se silti sen 4 tunnin junamatkan päässä.

Tämä pelko osoittautui aivan samantien todella turhaksi, sillä heti muutosta lähtien on meidän ympärillä ollut niin mieletöntä jengiä, että en oikein itsekään sitä käsitä. Mikon työkaverit on olleet todella avuksi Elman suhteen, lainanneet autoa ja lisäksi raahanneet - tai ainakin yrittäneet raahata - mua pois kotoa, meidän ihanat seinänaapurit helpotti muuttoa olemalla niin kovasti avuksi ja tarjosivat vielä remontin viivästyessä omaa kotiaankin käyttöömme, Putikon kyläläisillä on mieletön kylähenki, ja mun keramiikkakurssikaverini ja "naapurini" on kuskannut mua tunneille ja takaisin, ja lisäksi kiikuttanut joulukuusia ja porrashavuja meidän oven taakse. Heti Itä-Savon jutun jälkeen sain muutamilta tytöiltä yhteydenoton, että ovat myös muuttaneet Helsingistä tänne, ja olisi kiva treffata. Näin on tehty, ja täten löydetty oikeesti mieleistä seuraa. Toisen kanssa voidaan höpötellä ja sparrailla työkuvoita jos alkaa vauva-aivot ahdistamaan, ja näin ollaan ns. samasta maailmasta, ja toisen kanssa viestitellään päivittäin jumppa-, vauva-, suklaahimo-, millonmitäkin-tarpeitamme. Toki ikävöin parasta ystävääni, kavereita ja perhettäni, mutta onneksi täälläkin on hyviä ihmisiä ympärillä.

Mikko:
Mulla on ollut pitkään reilun puolen tusinan kokoinen lähikaveripiiri, jonka fyysinen taakse jättäminen arvelutti paljon ennen muuttoa ja nyt muuton jälkeen pelko on ainakin jonkin verran hälvennyt. Ei sitä oikein kauheasti ollut Helsingissä asuessakaan aikaa ketään nähdä (koska kaikilla ruuhkavuodet) ja uskon että kunhan tästä rutiinit kunnolla saadaan käyntiin niin tulen näkemään ystäviäni jopa useammin kuin Helsingissä asuessani, tarkoitus olisi ainakin kerran kuukaudessa käydä Helsingissä muutaman päivän ajan ja silloin koko aika on pyhitetty tähän kaveritouhuun. Työpaikan kautta on ystäviä tullut ja muutamasta varmasti ajankuluessa ihan lähempiäkin tulee.


Harrastukset

Taru:
Aiempaan harrastusrepertuaariini kuului pitkät metsälenkit ja satunnaiset suonenvetomaiset jumppasätkimiset. Lisäksi kirpputorit ja ulkona syömiset. Ei varmaan kovasti yllätä, että noita kaikkia voi harrastaa myös täällä. Loistavan jumppakaverin löytymisen myötä on jumpatkin menneet jo toiselle asteelle! Ulkona syömiset toki rajoittuu vähän erilaisiin paikkoihin kuin aiemmin, ja metsälenkkejä on hankala tehdä vaunujen kanssa, kun täällä ei ole aurattu muita kuin maanteitä, mutta keväällä ja kesällä kumpikin noista asioita helpottaa.

Lisäksi oon käynyt keramiikkakurssilla, ja nyt tutkailen kevään kurssitarjontaa.

Mikko:
Aiemmin on tullut salilla vietettyä aikaa ja puolitoista vuotta sitten rupesin treenaamaan Tukholman maratonia varten, ja se vei sitten ajan salilla käymiseltä. Maraton käytiin sitten juoksemassa vähän päälle neljään tuntiin viime kesäkuussa. Remontti ja muutto nyt pääsi tekemään vähän pidemmän tauon treenailuun mutta viime viikolla pääsin vihdoin takaisin lenkille, eikä hetkeäkään liian aikaisin koska kesäkuun alussa pitäisi taas olla Tukholman kaduilla maratonia juoksemassa! Nyt huomaan välillä miettiväni kalastusta ja näin talvella ajatuksena olisi kokeilla verkkojen uittamista jäiden alle.


Parisuhde/perhe

Taru:
Uuden ravintolan myötä voi olla, etten keväästä eteenpäin ens syksyyn asti näe miestäni paljoakaan, mutta tähän mennessä ollaan tietysti oltu paljon tiiviimmin yhdessä kuin aiemmin. Kun mukana on Elma, niin tämä on vain ja ainoastaan hyvä asia, sillä musta on ihana touhuta perheenä kaikkea sitä mitä touhutaan. Tiedostan kyllä, että Mikko kaipaa tämän kaiken lisäksi myös poikien iltoja, kun on aina ollut niin kaveri-ihminen, ja toivonkin, että saataisiin jatkossa hänelle suotua Helsinki-reissuja vähän useammin - ja myös omaa tekemistä tänne töiden lisäksi. Onneksi hän on nyt aloittanut taas juoksutreenit maratonia varten, niin on vähän jotain muutakin kuin perhe ja työ. Mä saan Mikon vapaa-ajan puitteissa omaa aikaa oven ulkopuolella aina kun haluan, ja nykyään se on kerran viikossa jumppausta Marin kanssa, ja satunnaisia lenkkejä koirien kanssa.

Mikko:
Muutto tänne on kyllä parantanut huomattavasti perhe-elämää kun on enemmän aikaa viettää ihan perheenä, eikä siten kuin Helsingissä, jossa yleensä mun aikani meni täysin talouden, Elman yms hoitamisessa Tarun kerätessä voimia seuraavaa työmatkaani varten. Taru on onneksi löytänyt itselleen jo muutamia ystäviä niin hänkin saa välillä ihan omaa aikaa. Meidän kahdenkeskiset hetket Elman mentyä nukkumaan (ne 2 tuntia mitkä pysytään hereillä) menee lähinnä sohvalla Netflixin ja Yle Areenan parissa....



Raha/talous

Taru:
Kyllä, ison talon ylläpito maksaa, eikä se, asuminen tai remontoiminen ilmaista ole täälläkään. Kuitenkaan meillä ei ikinä maailmassa ois ollut mahdollisuutta toteuttaa tällaista projektia Helsingissä. Eli sen tämä tänne muutto mahdollisti. Siltikään en voi hyödyntää ihan koko kolmen vuoden hoitovapaatani, vaan säästöt loppuu jossain vaiheessa, ja on pakko lähteä takaisin työelämään, joko omalle alalle tai sitten pistän vaikka kukkakauppa-kirppari-kahvilan pystyyn. Mä en pysty elämään miehen rahoilla, joten kotiäitiä musta ei tule.

Mä veikkaan, ettei Mikko vastaa tähän raha-aiheeseen yhtään mitään, hihi.

Mikko:
Asumiskulut täällä maalla asuessa on pienemmät, johtuen lähinnä asuntojen huomattavasti halvemmasta hinnasta, joka taas tarkoittaa pienempää asuntolainaa. Tottakai lähes 200 neliön asunnossa riittää lämmitettävää ja taloyhtiön puheissa ollut öljylämmityksen vaihtaminen maalämpöön oli meille yksi "ehto" ostolle, ja se vaihto toteutettiin nyt syksyllä. Maalle muuttaminen tietty tuo muutamia muita lisäkuluja joita meillä ei aiemmin ollut, kuten auton hankinta ja sen mukana tulevat maksut. Täällä ei vaan ainakaan mitenkään järkevästi pysty elämään ilman autoa. Semmoinen saatiin vihdoin pari viikkoa sitten ostettua (miten Taru ei tänne yhtään kuvaa meidän autosta löytänyt..?). Suuret kiitokset työpaikkani ravintolapäällikölle heidän oman ykkösautonsa lainasta!


Asunto/alue

Taru:
Pimeä, hiljainen ja pimeä. Asunto on lähinnä vain pimeä ja pimeä. No ei, tai siis joo, mutta nautin tästä silti täysiä! Mun mielestä on ihan naurettavan ihanaa viedä koirat illalla tohon tien varrelle pissille, ja vaan pällistellä hymy kasvoilla kuinka pimeätä ja hiljaista joka paikassa on. Ja tää kylä, samoin koko alue, herää henkiin sitten kevään myötä kun kesä lähestyy, ja se varmasti on myös ihanaa. Asunto on tietysti mieletön, ja tietyllä tapaa unelmien täyttymys, mutta myös jotain sellasta, mitä ei olla tajuttu kaipaavamme, joten kyllähän tähän koko ajan totuttelee.

Ja uskon, että en enää koskaan Helsingissä päästä suustani ulos lausetta "onpa täällä pimeetä".

Mikko:
Asunto on nyt remontin lähes valmistuttua (onks nää ikinä valmiita) todella kiva, avaraa ja korkeaa tilaa, isot ikkunat, hieno kylppäri ja toimiva keittiö jossa viimeisen päälle olevat kodinkoneet :D
Ei tämmöiseen asumiseen vaan olisi Helsingissä ikinä varaa. Alue on todella hiljainen, mutta ei tässä nyt ihan metsän keskellä yksin olla vaan taloja on ympärillä, kesää odotan innolla että pääsee näkemään millainen paikka tämä on sit kesällä. Läheltä löytyy hyvät kalastus, metsästys ja sienestys / marjastus mahdollisuudet. Ei muuta kuin metsästyskorttia suorittamaan!

Haaveissa olisi myös kesällä pyörittää pienimuotoista kahvilatoimintaa tossa meidän pihalla kun tämä alue on ilmeisen aktiivinen mökkikunta.


Tulevaisuus

Taru:
Oikeesti, jos rehellisiä ollaan niin toivon, että musta tulee pesunkestävä putikkolainen, jonka elämäntyyli muuttui kertarysäyksellä tällaiseksi, enkä enää kaipaa takaisin Helsinkiin. Mutta koska tunnen itseni, ja sen, että ton miehen kanssa meillä on aina käynyt "suhteellisen" äkkinäisiä käänteitä, en tosiaan tiedä miten tässä käy. Tää kämppä varmasti jää meille ainakin jollain tasolla, mökkinä tai minä tahansa, jos täältä muutetaan, eikä Punkaharju siltä osin katoa mihinkään. Hauskaa tässä on se, että ei tarvitse vielä tietää mitään, vaan voi vaan katsella mitä käy. Kesän jälkeen ruvetaan varmasti sitten tarkemmin pohtimaan, että mitä tehdään.

Mikko:
En ole oikein ikinä osannut tulevaisuutta sen kummemmin ajatella vaan mennyt päivä kerrallaan eteenpäin, elämä vie minne vie. Se nyt on selvä että ei tämmöistä muutosta puolen vuoden välein tehdä. Välillä sitä huomaa haikailevansa Helsinkiin, mutta yllättävän harvoin kuitenkin. Vielä kun hetken saa toipua tästä rypistyksestä niin pääsee täysiä painamaan sitä omaa juttua eli suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa näkemystäni ravintolakokemuksesta, perhettä unohtamatta.





2 kommenttia:

  1. No nyt mä haluan muuttaa maalle! Kiitos kivasta blogista :) - Eevi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, JES! Tänne vaan! Ja kiitos sulle kivasta kommentista :)

      Poista