tiistai 27. helmikuuta 2018

Jos tämä talvi ei lopu, se saa luvan jatkua

Täällä on taas viime päivät ollut aivan mieletön ilma, joten auringosta, valosta, pakkasesta ja valkoisesta lumesta on nautittu mm. seuraavin keinoin:

Aurinkolasit naamalle, karvaa ympärille, villaa päähän ja pihalle!

seuraksi käy Savonlinnan mahtavin mimmi

tai oma mies, jos sen näillä keleillä sattuu sellaiseksi tunnistamaan...

tai sitten oma sisko, kummipoika ja heidän perheensä uusin tulokas, jotka viettivät meillä melkein viikon!

Oli seura tai ulkoaktiviteetti mikä tahansa, niin lounas- tai kahvihetki Hotelli Punkaharjussa on kirsikka kakun päällä. Tai mansikka, koska kirsikkaa ei voi syödä muuten kuin tuoreena ja pelkiltään. Hotellilla saa muuten keittolounasta vielä tän (hiihtoloma)viikon ajan!

Myös sisällä viihtyy, ulkona kun ei noin pienen kanssa voi touhuta tuntikaupalla, sillä saadaan nauttia yllinkyllin iltapäiväauringosta meidän salin lattialla juoksennellessa

Päivälenkit, jotka jotenkin aina johtavat pienen Putikontie-tepsuttelun jälkeen jäälle

Aamukahvihetket ikkunapaikalla, viherkasveja sumutellessa

tai iltahetket vanhan elokuvateatterin vanhalla penkillä, maailman parasta näytöstä katsellessa

taaaai omalla sängyllä tätä maailman söpöintä näkyä katsellessa

On myös ihan toden teolla nautittu tosta hiivatin pölystä, joka tuntuu lisääntyvän muutamalla sukupolvella yhdestäkin valonsäikeestä....
 
 Nyt meen jatkamaan mun mattotetriksen ja vitriinijärjestelyni loppuun, niin saan näiden kännykkänapsujen lisäksi syyn kaivaa oikean kameran esille ja esiteltyä kotiuutuudet! Kuten pöly, tuntuu myös noi kotihankinnatkin lisääntyvän valon myötä, tirsk.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Ihana valo ja ihana fotosynteesi




Mun IG-storyissä mukana elävät tietävätkin kuinka olen harmitellut vihreiden rakkaideni hiljaista kuolemaa. Musta on vuosien saatossa kehittynyt aikamoinen viherpeukalo, mikä on iso tasonnosto verrattuna siihen aiemmin harjoittamaani viherkasvien saattohoitotoimintaan. Edellisessä, hyvin valoisassa, kodissa mä sain melko heikossa hapessa itselleni huostaanotetut peikonlehden, nukkumatin ja kumppanit voimaan erittäin vehreästi ja isosti, joten voin kertoa, että meinasi sydän särkyä, kun näin muuton ja remontin timmellyksessä vanhan herra peikonlehden ruskistuvan ja rapistuvan silmissä. Nukkumatti nukkui pois jo ihan alkumetreillä.

Masistelin tilannetta tammikuun, jonka jälkeen ihanan kevätauringon saattelemana sisuunnuin ja lähdin olemassaolevien henkiin herättelyyn sekä uusien asukkaiden metsästykseen.





Nyt meillä asuu 6 uutta tulokasta, suurinosa melko pieniä sellaisia, sekä useampi vanha, pikkuhiljaa reipastuva yksilö. Sumutan, sumutan ja sumutan. Laitoin patterin pois päältä ja kiikutin lähes kaikki kasvit yhden ikkunan eteen. Mitä väliä, jos pari neliötä lattiasta jäätyy, kunhan vihreät pysyy vihreänä!

He nauttivat jatkuvasti lisääntyvästä valosta ja kosteudesta lehdillään. Kesän saavat nyt elää kuin pellossa ikkunan edustalla, ja ensi talveksi alan sitten miettimään varsinaista kasvivaloarsenaalia.

Lisäksi meinaan löytää vielä muutaman TODELLA ison kasvin keskelle salia. Täällä on vaan melko huonosti isojen viherkasvien kauppoja, joten täytyy toivoa, että sopivat yksilöt löytyy joko kierrätettynä tai sitten isojen kaupunkien reissuilla.










torstai 15. helmikuuta 2018

Putikon paiste








Pitäkää hatuistanne kiinni, sillä nyt se taitaa olla menoa - mitä nopeammin kevät ja kesä lähestyy, sitä enemmän mä huokailen ihastuksesta ulkona, vaellan aurinkoisella järven jäällä, siirtelen tyynyjä ja viherkasveja kotona, haaveilen uusista sisustusjutuista ja suunnittelen tulevaa Putikon kansalaisena.

Miten täältä mukaan mihinkään voisi lähteä? Nyt, kun aurinko vihdoinkin löytää tän luolan ikkunoihin, kun voi kävellä lähimpiin saariin tarkistamaan ensi kesän auringontto- ja grillauspaikkoja, kun meidän osa-helsinkiläiset naapurit ovat taas enemmän Putikossa, kun oma elämä alkaa väkisinkin löytämään omaa uomaansa punkaharjulaisena tai kun nuo pari muutosta ja rempasta henkiin jäänyttä viherkasvia alkaa taas näyttämään elonmerkkejä?

Mun jo jonkun aikaa hiljaiseloa viettänyt sisustussieluni on taas herännyt henkiin, ja oon pari päivää pyyheltänyt pitkin Putikon Suojaa milloin mikäkin kasvi, tekstiili tai taulu käsissäni ja osoitellut Mikolle porattavia paikkoja. Oonpa luomisen tuskissani itsekin porannut, vauva toisessa kädessä, kun  mies ei ollut käskytettävissä. Syy on varmasti lisääntyneen valon, sekä flunssan, joka on tainnuttanut mut muutamaksi päiväksi sohvalle, josta on tosi hyvä näkymä tarkastelemaan huonekalujen asentoja.

Tänään en ehtinyt edes kaivaa kameraa esille, vaan räpsin tohistessani kännykällä, kun auringonsäteet pysäyttivät ihastelemaan niin ulkona kuin sisälläkin. Ja kuten vikasta kuvasta huomaa, ei tuo auringon määrä täällä salissa ole mitenkään äärettömän huikea, ja jos tällaisesta määrästä hihkun ilosta, voitte kuvitella kuinka pimeetä täällä oli nuo keskitalven kuukaudet...

maanantai 12. helmikuuta 2018

Sairastupa















Sais luvan loppua jo. Haluan lenkille, hikijumppaamaan, puhumaan omalla äänelläni, Elman perhekerhoon, kirppiksille ja saunaan.

Hmph.

Viimeinen vieraskin lähti juuri junalla kohti Helsinkiä, joten täällä ollaan keskenämme, kunnes lauantaina tulee seuraava satsi kyläilijöitä. Ihan mahtavaa, kun kevät ja kesä tulee, niin saadaan tälleen tiiviimpään tahtiin ihmisiä kestittäväksi!

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Juhlan jälkeen




















Olipahan kuulkaa juhlat - ihan koko viikonlopun! Minä ja Elma flunssassa, koska pitäähän sitä nyt vähän hankaluuksia olla, ettei olis vaan liian helppoa.

Voin kertoa, että jos juhlien järjestely on melko työtä ihan terveenäkin, niin sitä se on kyllä 10 kg räkäinen halinalle kantorepussa mukana kulkienkin. Mikään ei ollut hyvä, paitsi äidin syli, niin äiti sitten sivuutti kuumeen ja lihassäryn, iski sylivauvan reppuun ja alkoi imuroimaan. Kiitos Noora-apulaisen saatiin leivottua kakutkin edellisenä iltana, niin juhla-aamuna ei tarvinnut kuin pörheltää pompomeja, niistää omaa ja vauvan nenää, kattaa pöytää ja muuta kevyempää.

Normaalisti kovaääninen ja -menoinen juhlasankari oli nuhaisena ujopiimänä äitin tai isin sylissä juhlien alusta loppuun, ikäkavereiden leikkiessä villinä vieressä. Vasta pakettien avaus (miksi ei voitu tajuta tätä heti juhlan alkuun..) sai Elman viihtymään ilman tuttua tukihenkilöä - niin, ja tietysti ruokapöydän herkut.

Kun Putikon Suoja tyhjeni juhlavieraista, otettiin pienet levot, jotta jaksettiin jatkaa juhlia Hotelli Punkaharjulla illallisen muodossa. Helsinkiläisiä ystäviä, ruokaa ja kuplivaa pitkä pöytä täynnä, pienten sormiruokailijoiden viskelemiä ruokatuotteita pöytää ympäröivä lattia täynnä.

Yöllä yskittiin ja nukuttiin, ja tänä aamuna kokoonnuttiin jälleen hotellilla, nyt aamupalan äärellä. Vieraat suuntasivat kohti pääkaupunkiseutua ja me Putikkoa, hieman hämmentyneenä siitä, että me jäädään tänne, kun nuo muut lähtevät takaisin sinne, mistä mekin ollaan tultu.

Nyt taidetaan taas pari päivää sulatella sitä, että täällä me tosiaan asutaan ja ollaan, ja sitten aletaankin jo suunnittelemaan ensi kesän tapaamista, jolloin kokoonnutaan hotellin metsähuone-mökkikylään ja nautitaan porukalla Suomen kauneimmasta kesäpaikasta.

Ps. Joku kyseli sen mun omassa blogissa aikoja sitten jakamani Nutella-kakun reseptin perään, ja olikin sen kommentin innoittamana pakko tehdä juhliin kyseinen kakku. Tässä sen resepti: 

- Nutellaa 250 g
- tuorejuustoa 200 g
- vispikermaa 400 ml
- tummaa kaakaojauhetta pari ruokalusikallista
- perusjuustokakkupohja, eli esim digestive- tai kaurakeksejä 180 g ja voita 75 g 

Sulata voi ja kauli keksit pyyhkeen tai pakastepussin sisällä muruksi, sekoita ne voin kanssa hiekaksi ja taputtele melko tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi, sen jälkeen sekoita tuorejuusto, nutella ja kaakaojauhe hyvin, nostele varovaisesti kermavaahdon kanssa sekaisin, levitä täyte jo jäähtyneen pohjan päälle, nosta kakku jääkaappiin mieluiten yöksi, mutta vähintään useammaksi tunniksi. Tää ohje toimii hyvin n. 20-24 cm irtopohjavuoan kanssa.