keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Elma Ellen 1 vuotta



Vuosi sitten heräsin, tai jos oisin saanut nukuttua niin olisin herännyt, 7. helmikuuta tiistaina pienen temperamenttisen tytön äitinä. En voi sanoa, että olin silloin jo täysin onneni kukkuloilla, vaikka olin tietysti onnellinen, en vain yhtään osannut ymmärtää mitä oli tapahtunut tai aavistaa mitä vielä olisi tuloillaan. Plus räjähtänyt lantionseutu ja housuun pissaamiset vähän laskivat onnellisuuskäyriä.

Monta kuukautta meni, että oikein edes sisäisti olevansa äiti. Baby blues iski muhun tosi lujaa, ja itkin monen monta yötä sitä vastuuta ja vaikeutta, mitä elämä nyt tuo tullessaan. Vastuuta siitä, että saa toisen kasvatettua henkisesti ja fyysisesti terveenä, vaikeutta siinä, miten hiton vaikeeta sen toteuttaminen on. Pelkäsin omaa kuolemaa, Mikon kuolemaa, Elman kuolemaa, ja taas omaa kuolemaa. Kuinka Elma voisi koskaan tietää kuinka sitä katsoin, kuinka lauloin, kuinka leikin tai pidin sylissä, jos mulle kävisi jotain ennen kuin Elma ehtii muistaa elämäntapahtumiaan. Luin lehtijuttuja perhetragedioista ja itkin aamuyöt Elmaa tuijottaen.

Vaikka edelleenkin ahdistun samoista ajatuksista, enkä voi rentoutua esim. jos Mikko ja Elma ovat kahdestaan autolla liikenteessä, niin kyllä ne hormonit on sen verran tasoittuneet, että pääsääntöisesti pystyn vain nauttimaan, ihastelemaan, ihmettelemään ja rakastamaan.






Temperamentin lisäksi Elma on hyvin voimakastahtoinen ja päämäärätietoinen. Ja kovaääninen. Hän rakastaa eniten maailmassa ruokaa ja syömistä, maitoa (tuleekin olemaan kivaa siitä vieroitus...), Pipsa Possua, peilin edessä hassuttelua, sylissä olemista, mustikoita ja kukkuu-leikkiä. Hän pitää kovasti myös koirien hellyyspuskemisesta, laulamisesta, musiikista, kävelemisestä, taputtamisesta, vilkuttamisesta, puuleluista ja kaukosäätimistä.

Elma on ihanan empaattinen, huumorintajuinen, ilmeikäs, sosiaalinen ja rohkea seurustelija.

Sellainen persoona, että en ikinä maailmassa olisi voinut kuvitella, että tuon ikäiset sellaisia voivat olla. Onneksi ovat, sillä ei ole olemassa parempaa, kuin pussata noita kiinteän pehmeitä pullaposkia, pitää kädestä kiinni kun käydään nukkumaan vierekkäin ja herätä toisen hersyvään hymyyn.

Näissäkin kuvissa Elma on kovassa flunssassa, yskäinen ja räkäinen, mutta silti riittää energiaa leikkiä ja nauraa.





Hyvää syntymäpäivää meidän Elmukka <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti