maanantai 19. helmikuuta 2018

Ihana valo ja ihana fotosynteesi




Mun IG-storyissä mukana elävät tietävätkin kuinka olen harmitellut vihreiden rakkaideni hiljaista kuolemaa. Musta on vuosien saatossa kehittynyt aikamoinen viherpeukalo, mikä on iso tasonnosto verrattuna siihen aiemmin harjoittamaani viherkasvien saattohoitotoimintaan. Edellisessä, hyvin valoisassa, kodissa mä sain melko heikossa hapessa itselleni huostaanotetut peikonlehden, nukkumatin ja kumppanit voimaan erittäin vehreästi ja isosti, joten voin kertoa, että meinasi sydän särkyä, kun näin muuton ja remontin timmellyksessä vanhan herra peikonlehden ruskistuvan ja rapistuvan silmissä. Nukkumatti nukkui pois jo ihan alkumetreillä.

Masistelin tilannetta tammikuun, jonka jälkeen ihanan kevätauringon saattelemana sisuunnuin ja lähdin olemassaolevien henkiin herättelyyn sekä uusien asukkaiden metsästykseen.





Nyt meillä asuu 6 uutta tulokasta, suurinosa melko pieniä sellaisia, sekä useampi vanha, pikkuhiljaa reipastuva yksilö. Sumutan, sumutan ja sumutan. Laitoin patterin pois päältä ja kiikutin lähes kaikki kasvit yhden ikkunan eteen. Mitä väliä, jos pari neliötä lattiasta jäätyy, kunhan vihreät pysyy vihreänä!

He nauttivat jatkuvasti lisääntyvästä valosta ja kosteudesta lehdillään. Kesän saavat nyt elää kuin pellossa ikkunan edustalla, ja ensi talveksi alan sitten miettimään varsinaista kasvivaloarsenaalia.

Lisäksi meinaan löytää vielä muutaman TODELLA ison kasvin keskelle salia. Täällä on vaan melko huonosti isojen viherkasvien kauppoja, joten täytyy toivoa, että sopivat yksilöt löytyy joko kierrätettynä tai sitten isojen kaupunkien reissuilla.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti