tiistai 17. huhtikuuta 2018

Savonlinnan alueen kesätärpit

Kovalla yhden vajaan kesäkuukauden kokemuksella kerron teille mitä teidän on ehdottomasti tehtävä, KUN ensi kesänä tulette Savonlinnan alueelle. Tää sama tärppipostaus on tehtävä myös talviajasta, koska voi pojat mikä talvi täällä on - ja mitä kaikkea täällä voi sillon kokeakaan. Mutta siitä lisää sitten kesän jälkeen.

Perusteluita mun hehkutuksille tuskin tarvii, sillä uskon, että vajaan kuukauden lomailun seurauksena hankittu asunto alueelta, jossa ei ole käyty aiemmin ja joka on n. 400 km päässä aiemmasta elämästä, kertoo kaiken siitä kuinka hurmaava paikka tämä on.

Teitä on siis varoitettu - alueelle astuminen omalla vastuulla. Saatatte vahingossa löytää unelmienne asunnon ja tuhat syytä elämäntapamuutokselle.

MAJOITUS:

Hotelli Punkaharju tietenkin. Jos lompakko - tai sen hetken fiilis - ei anna periksi hienolle hotellihuoneasumiselle, niin harkitse metsähuoneita. Metsähuoneet löytyvät söpöstä pikkumökeillä täytetystä niemestä, ja siellä voit yöpyä hotellilakanoissa, superhyvässä sängyssä, mutta aivan järven rannassa. Ikkunat auki kesäkuumalla kuunnella lintujen laulua ja laineiden lipatusta. Muutama askel omasta ulko-ovesta, ja voit pulahtaa vaikka aamu- tai iltauinnille. Parisataa metriä, ja pääset hotellin portaille, joiden yläpäässä odottelee aamupala, lounaat ja illallinen. Tai sienidrinksut. Vaikka mä asun alueella, niin aion silti ensi kesänä nukkua metsähuoneissa ainakin yhden yön.

Muuta en voi suositella, kun ei kokemusta ole. Enkä edes haluaisi, koska miksi mennä perushotelliin, jos mahdollisuus on yöpyä ja oleilla jossain ihan uniikissa. Sellaisessa paikassa, jota varten yksinään tulisin tänne lomalle.

Bonus: Käy kävelyllä mökkikylän vierestä lähtevällä rantareitillä. Mieletön.


Hotelli Punkaharju


Rantareitille

SYÖMINEN:

Nila. Huhupuheiden mukaan Suomen parhaimmat pizzat, jotka on tehty laadukkaista raaka-aineista ja tarkasti hiotusta pohjataikinasta. Lisäksi myös lounaat sekä bistro-annokset, kahvilaherkkuja unohtamatta. Nila on Hotelli Punkaharjun toinen ravintola. Pizzoja ja tunnelmia hetki ennen avajaisia näet täältä.

Hotelli Punkaharju, jälleen tietenkin. Tämä myös täysin pätevä syy matkustaa kauempaakin, ihan vain ravintolan takia. Raaka-aineet, joita Mikko pääsee käyttämään, sekä tietysti Mikon kokemus, näkemys ja ammattitaito on sellaiset syyt, että ylpeästi voin sanoa yhtään liioittelematta Hotelli Punkaharjun ravintolan vaikuttavan Suomen ravintoloiden kärkikastissa. Eikä tarvitse edes luottaa vain mun mielipiteeseen, vaan tämä on ihan yleisesti tiedossa oleva asia. Mikon risotot hurmaa italiaiset foodiet, makuyhdistelmät kokeneet ruokatoimittajat ja menu hemmottelua hakevat illallistajat. Miljöö, näköala ja tunnelma omaa luokkaansa, ja kesällä voit oman fiiliksen mukaan illallistaa joko fiinimmin tai sitten rennommin, kun tarjolla on aamupalaa, lounasta, terassimenuta ja illallista.

Bonus: Extraa omaan illalliseen tuo Hotelli Punkaharjun torni, jonka saa varattua illalliselle. Siellä on vain yksi pöytä, joten voit nauttia ravintolan antimista aivan omassa rauhassa - ja aivan mielettömällä näköalalla. Kätevä myös esim vauvan kanssa, kun ei tarvi miettiä häiritseekö vielä ravintolatapoja opiskeleva ipana muita illallistajia. Lisää kuvia ja meidän illalliskokemus nähtävissä täällä.

Inkeritalo, Kruunupuisto. Niin söpö pikku kahvilaravintola, aivan mielettömällä paikalla järven rannassa. En tiedä heidän ensi kesän suunnitelmista tarkemmin, mutta viime kesänä oli kivoja grilli-iltoja, lounasta ja suolaisia sekä makeita vohveleita. Me käytiin useampaan otteeseen grilli-illoissa, sillä sen tarjoiltavat olivat hyviä, mutta lisäksi kahvilan ihanat huoneet antoivat mahdollisuuden syödä omassa rauhassa pienen vauvan kanssa. Ensi kesänä myös kahvilan rannasta on meille apua, kun voidaan dipata Elma sinne sillä aikaa kun itse nautiskellaan kahvista ja maisemista.

Bonus: Tarkista Inkerikahvilan edustalta lähtevä rantapolku (menee Urholan vierestä), joka johtaa ihan mahtavalle kallioiselle pikkurannalle. Siinä on jopa muutama pukukoppi, vaikka kyseessä on syrjäinen ja vähän salainen pieni rannanpoikanen. Kävin tässä viime kesänä monta kertaa, ihan vain maisemien ja samettisen rantahiekan takia.

Uskudar Kebab. Kyllä, kebabravintola. Kertoo jotain alueen tarjonnasta - tai siis sen puutteesta, mutta myös tämän paikan laadusta. Tekevät kebabit itse, ja voin rehellisesti sanoa että parasta kebabia mitä olen Suomessa syönyt. Myös buffetpöydän antimet ovat keskiverto-kebabpaikkaa laadukkaammat. Krapula-aikoihin kuulemma kovat jonot, mutta ainakin lounasaikaan on saatu pöytä ilman odottelua. Tämä sijaitsee ihan keskustassa, joten suosittelen testaamaan, kun sielläpäin pyörit!


Hotelli Punkaharjun ravintolan punajuuriannos*


Hotelli Punkaharjun ravintolan kateenkorvaa ja palsternakkaa*


Hotelli Punkaharjun ravintolan suklaajälkkäri*


Hotelli Punkaharjun illallistornissa


Inkeritalon portaikko


Inkeritalon terde ja keittolounas


Kruunupuiston rantapolun varrella sijaitseva rantapoukama

KIRPPUTORIT:

Pelastakaa lapset -kirpputori. Sijaitsee Savonlinnan keskustassa. Täyteen ahdattu ja sokkeloinen, mutta jos vaan malttaa ja ehtii kierrellä ja käydä kasoja läpi, niin voi tehdä tosi hyviä löytöjä tosi hyvään hintaan. Tuotot menee hyväntekeväisyyteen, ja se onkin syy, miksi ihmiset lahjoittaa tänne tavaraa jatkuvasti. Mua on jäänyt ikuisesti kaivelemaan, kun näin täällä viime kesänä pari aivan ihanaa lasipulloa, joita en ostanut kun en jaksanut raahata mukanani Helsinkiin, ja seuraavalla kerralla ne oli jo mennyt. Joka kerta kun astun heidän sisustustarvikehuoneeseensa tunnen kylkiluiden välissä pienen piston menetettyjen pullojen takia. Vaatteita, astioita, leluja, kodintekstiileitä ja sisustuskamaa, mutta ei huonekaluja.

A-kirppis. Tämä sijaitsee keskustan toisessa päässä, mutta koska kyseessä on Savonlinna, niin ei hätää - kävelet sinne ja takaisin ihan hetkessä. Täällä myös kaikkea muuta, paitsi huonekaluja. Astiahyllyt on sellaiset, että niiden tonkimiseen saisi kulumaan vaikka kolme päivää. Vaateosasto on vähän nuhjuinen, joten jos saisin päättää, niin freesaisin sitä vähän, koska sieltäkin voi tehdä ihan hyviä löytöjä - nyt sinne ei vaan tee mieli eksyä. A-kirppiksellä on myös huonekalukirppis Savonlinnantien varrella, matkalla Punkaharjulle päin. Meidän kullankeltainen sohvaryhmä on täältä.

Kierrätyskeskus. N. 2.5 km keskustasta, suht lähelle pääsee myös junalla kun jää Pääskylahden asemalla pois. Iso paikka ja laaja valikoima. Kaikkea vaatteista, kaakeleista ja lavuaareista huonekaluihin. Ostin mm. meidän keittiön kaakelitason laatat täältä. Pitävät usein astioiden -50% alennuspäiviä, jolloin voi tehdä tosi hyviä löytöjä.

Second hand, kierrätyskeskuksen lähellä, myös tänne pääset Pääskylahden junapysäkiltä. Pieni ja söpö, ihana kauppiasnainen ja sormia syyhyttävä sekalainen valikoima. Hän on selkeästi valikoinut tiettyä tyyliä myyntiin, joten jokainen esine on ihana.

Majatalo Wanhan koulun kirpputori, Punkaharjulla Luston aseman lähellä. Tänne lyhyt kävelymatka myös Hotelli Punkaharjusta ja Nilasta. Kaikkea astioista huonekaluihin, ja talon oman valikoiman lisäksi löytyy myös myyntipöytiä. Me ollaan löydetty täältä astioita, vanhoja pitsilakanoita ja liinoja sekä mm. ns. haitarinaulakko, joka löytyy keittiön eteisseinältä. Söpö miljöö, ja pihalta pääset päiväretkelle Puulajipuistoon.

Bonus: mene päiväretkelle Puulajipuistoon. Do it.

Riitmotti, Punkaharjun - eli Punkasalmen - keskusta. Perinneasumisen ja -rakentamisen unelmakauppa, jossa jokaisen vanhassa talossa asuvan on käytävä. Alakerrasta löytyy pieni kirpputori, josta olen löytänyt mm. My Little Poneja, Sorsakosken pikkulusikoita ja vanhoja upeita ruokaveitsiä. Tarkista myös verkkokauppa!

Harjun kirppis, Punsalmen keskusta. Löytyy Ruutitynnyrin monitoimitilasta, eli täällä kirpputorin lisäksi mm. kahvila ja käsityömyymälä. Itsepalvelukirppis, joten voit tehdä löytöjä, tai sitten et. Mä oon löytänyt mm. lähes tuliterän Alpha Industries -toppatakin, Elmalle kirjoja ja meidän kahvilaan astioita.


A-kirppiksen keramiikkaosastoa


Wanhan koulun kirppiksen astiahyllyjä


Wanhan koulun kirppiksen huonekaluhuone

KOE:

Puulajipuisto, Punkaharjulla. Junalla pääset Luston asemalle, josta kivenheiton päässä sijaitsee Puulajipuisto. Ehdottomasti koettava! Niin ihana. Mä tosin pääsin tutustumaan vasta syksyllä, mutta oli silloinkin niin vaikuttava, että en malta odottaa ensi kesää. Voit tehdä joko lyhyen puiden päällistelyn, tai sitten useamman kilometrin lenkin, jonka varrella voit nähdä niin mielettömiä puulajeja ja metsiköitä, että huh. Vanhimmat puuistutukset on toooooooosi vanhoja, niin vanhoja etten nyt edes uskalla yrittää muistella, mutta voin kertoa, että ne myös näyttävät tosi vanhoilta. Ja isoilta. Ja ne saniaiskuuset siellä aarniometsän laidalla. Me nimettiin ne äiskän ja siskon kanssa saniaiskuusiksi, koska ne näyttävät ihan sellaisilta, mutta ei mitään hajua oikeasta lajinimestä.

Metsämuseo Lusto, Punkaharjulla. Puulajipuiston vieressä, Nilan kanssa samassa rakennuksessa. Koko perheen kohde, jossa lapsille ihan huikeat puitteet ilakoida. On isoa puuhevosta, jonka selässä saa kiipeillä niin lapset kuin aikuisetkin, useamman kerroksen korkuinen kiipeilypuu, jossa kiipeily tapahtuu turvallisesti puunkuorien sisällä, ja iso kaivurisimulaattori, tai mikä ikinä onkaan, mutta sellainen, että oisin mennyt lapsena pähkinöiksi. Menin kyllä kolmekymppisenäkin. Lisäksi aivan mieletön piha-alue järven rannalla, jossa aion antaa Elman kirmata mielensä mukaan. Täältä löytyy myös laavuja, jotka ovat yleisön käytössä. Et tarvitse kuin omat grillieväät mukaan, sillä laavusta löytyy myös tarvittavat polttopuut.

Hepokatin kotieläintila, Vaahersalo Punkaharjulla. Heillä myös B&B -majoitusta ja kahvila, jonka antimia kävin maistelemassa pariin otteeseen. Ensi kesänä aion ehdottomasti käydä myös kotieläintilalla, koska Elman täytyy saada tavata kaikki ne eläimet, jotka hänen mielestään sanoo kukkokiekuu. Eli kaikki eläimet kanoista koiriin ja lampaisiin. Täällä järjestetään myös tapahtumia, mm. kirpputoreja, ja ainakin viime kesänä olin näkevinäni päivittäin myös mm. ongenteko-puuhapajoja. Sellainen ihan mieletön hyvän mielen ja maanläheisen tekemisen paikka, jossa voit viettää päivän tai parikin, ja se me aiotaan kyllä Elman kanssa tehdä.

Harjutie, Punkaharjun harjualue. Vuosisadan tieksi valittu järviä halkova ja mäntyjen ympäröimä mutkainen tie, joka on m i e l e t ö n. Mä aluksi tirskuin tolle mahtipontiselle nimitykselle, mutta nyt vain nyökyttelen aina kyltit nähdessäni - tää todella on vuosisadan tie. Tää menee junaradan ja Savonlinnantien myötäisesti, alkaa Punkasalmen keskustan kupeesta ja päättyy Hotelli Punkaharjun nurkille. On about 6 km pitkä, ja sen varrella voit pysähdellä pienille taukopaikoille, joista pääsee ihailemaan ja kuvailemaan maisemia. Kesällä nää pysähdyspaikat onkin lähes koko ajan kansoitettuna.

Maisemaristeily Punkaharjulla. Tämä meidän viime kesän kokemuksemme oli Punkaharjun maisemaristeily, mutta ensi vuonna aiotaan kokeilla myös se Punkaharjulta Savonlinnaan matkustava risteily. Uskallan kokeilematta suositella myös Savonlinnan maisemaristeilyjä, vaikka vedänkin kotiinpäin tällä Punkaharjun omalla versiolla. Mä oon tällaisten reittiristeilyjen ystävä, kuten kaikki muutkin mummelit, mutta mun mielestä nää on oikeasti aliarvostettuja. Aurinkoinen päivä höyrylaivan kannella, olutta tuopissa ja vieno kesätuuli nenässä. Oikeesti, voiko olla siistimpää? Maisemana vielä Punkaharjun vesistöt, ni voi juku.

Putikon Suojan kesäkahvila, Punkaharjun Putikko. Ei pysähdy juna ei, vaikka ois vanha seisakkipaikka valmiina. Se ei haittaa (paitsi että haittaa aika hitosti), voit joko reippailla kuten minä, vain (...) 6,3 km Punkasalmen keskustasta, tai sitten tulla vaikka autolla. Avataan juhannusviikolla ja lopetetaan sit kun siltä tuntuu. Koska kahvila on mun ja Elman vastuulla, niin katselen ekan viikon kuinka se kahviloitseminen onnistuu tollaisen tättähäärän kanssa, ja jos onnistuu hyvin, niin taidetaan olla auki koko heinäkuu. Jos ei, niin sitten jää vain parin viikon kokeiluksi. Todnäk aukioloajat on to-su about 11-17, ja tarjolla on kahvia, mehkaa, jätskiä sekä suolaista ja makeaa herkkua - kaikki täällä kotona tehty, herra keittiömestarin toimesta. Seurana Elma ja minä, paikkana meidän upea kuisti. Aion tehdä myös retkikartan Putikon lenkille, joka kiertelee vanhojen upeiden puutalojen ja rannan ympärillä. Kesäkahvilasta luvassa tarkempaa tietoa pian!


Puulajipuiston sisäänkäynti Wanhan koulun pihalta


Puulajipuistossa viime syksynä


Herra keittiömestari rentoutuu höyrylaivaristeilyllä


Rouva Sassi odotteloi höyrylaivaa

LAITA KALENTERIIN:

Lauantaina 16.6.
Harjun Portin Käkipäivät-kesänavaustapahtuma, Punkaharju. I have no idea what I'm doing, mutta ystäväni Mari sanoi, että laita kalenteriin. Silloin kuulemma nämä mammat rimpsuttelee koko päivän, ja ymmärtääkseni niin tekee moni muukin. Päivä täynnä äksöniä, viime vuonna ohjelmassa oli mm. retkisoutua, paintball-tarkkuusammuntaa ja sit tietysti livebändi-reivausta.

Lauantai 21.7.
Hotelli Rantakatti yhdessä Luonnonsuojeluliiton kanssa järjestetää hyväntekeväisyysjuhlan, jossa tehdään yhdessä norppaystävällisiä katiskoja. Juhlissa mukana myös Hissu Hietalahti ja Juha Taskinen. Päivällä lapsille ohjelmaa, illalla aikuisille. Meidän perhe todellakin menee! (Pst. Rantakatilla on myös juhannusohjelmaa; bilebändi Velmu aloittaa soittamaan klo 22. Mulla hankala päätös edessä, että ollaanko Elman kanssa omassa kahvilassa, hotellilla vai Rantakatissa.)


EI VIELÄ KOKEMUSTA, MUTTA AION KOKEILLA:

Parikkalan Patsaspuisto. Niin paljon hehkutettu, että onhan se käytävä kokemassa, kun on tuossa parinkymmenen kilometrin päässä!

Konnun navettakirppis, Kirjavala. Mulla ei ole siis hajuakaan missä tämä sijaitsee, mutta mun reittiopas sanoo että autolla 23 minuuttia, ja siksi olen päättänyt, että täällä käydään ensi kesänä. Eli parasta olis löytyä sitten hiton hyviä löytöjä!


Siinäpä ne! Toivottavasti en unohtanut mitään tosi tärkeää. Saa kysyä, ja saa myös ehdotella mulle ja muille uusia kohteita!


*Hotelli Punkaharjun menun sisältö vaihtelee, joten nämä annokset eivät välttämättä ole saatavilla.

25 kommenttia:

  1. Tutkimuspuiston alueella sijaitsee Karjalankallion tulenteko- ja näköalapaikka, josta on kauniit maisemat Puruveden suuntaan. Loistava taukopaikka retkeilyn ohessa. Paikan päällä on myös puut valmiina tulien tekoa varten ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna <3 Tää vinkki lähti heti meidän omalle ensi kesän to do -listalle!

      Poista
  2. Voi juku, tuli matkakuume Punkaharjulle kesällä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, se oli mun täysi tarkoituskin 😎 eli tervetuloa vaan!

      Poista
  3. Jos haluu ja aikaa on tutustuu usseempiin paikkohin, nii mie olisin lisänny tuohon listaan ehkä kävelyn Casinonsaarilla ja käynnin romanttisessa, vanhassa huvilassa. Siellä on Lettubaari makoisine lettuinee ja monenmoisia täytteitä, myös gluteenittomana. Huvilan konsertit kesäilloissa ja jätskit Lipalla, muikunsyöntiä unohtamatta. Sit vois kipaista Kerimäellä kirkkoo ihhailemassa, kahvi-ja ruokapaikat Katrianna ja Kaivopirtti on siinä ihan vieressä. Heinäkuussa keskiviikkoiltaisin kirkossa on yleensä konsertteja. Ja lauantaiaamusin Kerimäen torilla on lettukahvit, lähellä ulkokuntosali ja myös kirkkoranta pulahtamista varten.Kiertoajaelut Savonrannan ja Enonkosken kauniissa maisemissa, Enonkoskella on yleensä kesällä hiekanveistokilpailut.Tanssivarpaan kutkutukseen apua saapi Kisapirtin ja Rajavaaran lavoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaksoit listata vinkkejä! Loistava kattaus lisää koettavaa ensi kesälle 🙂

      Poista
  4. Ah, kesäsavo! Joo Savonlinnan must juttuja on Lettukahvila Kalliolinna, myös kahvila Saima on ihana. Musahommista ääni Huvilan illoille täältäkin ja oopperavierailu on myös ihan siisti kokemus (vaikka koko juoni menis vähän ohi 😅).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kesä, tule jo! Lettukahvila pitää varmasti kokea, samoin tuo oopperakin jo vihdoin!

      Poista
  5. Eikössiinä lähellä ole myös Café rantakivi,kiva paikka minusta ja kun tulet patsaspuistoon käy ihmeellä myös Iloisen pässin maalaispuodissa,Konnun navettakirppis myös itsellä ensi kesänä käynti listalla,samoin teidän terassikahvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, Rantakivi ehdittiin mekin kokea viime kesänä! Oli ihan kiva, joskin taidettiin olla vähän huonolla hetkellä siellä. Ensi kesänä uusiksi ja katsotaan jos pääsee uudelle to do -listalle! Ja ihanaa jos tulette terassikahveille!

      Poista
  6. Jos tulee Lappeenrannasta päin kannattaa pysähtyä ennen Parikkalaa iloisen pässin maalaispuodissa. Sieltä saa biisoniburgereita ja paljon muuta ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaankin sitä katseltu aina ohi ajaessa, ensi kerralla käydään ihan sisällä asti! Kiitos vinkistä!

      Poista
  7. Cafe Rantakivi on ihan must ja monta kertaa kesässä. Ei pidä antaa paikan ulkonäön pettää; ruoka ja palvelu on mahtavaa!
    Ja jos pitsahammasta kolottaa, suuntaa Moinsalmelle Cafe Sillanbaariin, jossa pitsat ei koskaan petä. Samalla voi ihailla upeita maisemia ja seurailla veneliikennettä sekä hauskaa itsepalvelusiltaa. Ja saahan sieltä kahvin lisäksi muutakin juomaa puhumattakaan komeasta juhannuskokosta.
    Punkaharjulla löytyy myös kunnostetut juoksuhaudat. Ja kun hakee kioskilta avaimen ja lampun, pääsee tutustumaan maan alla olevaan korsuun, jossa voi pohtia oloja, joissa tätä maata puolustettiin. Vaikuttava kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, noi juoksuhaudat on kyllä koettava! Niistä vinkkasi joku toinenkin ig:n puolella. Rantakivessä käydään varmasti uusiksi ensi kesänä, annan sille uuden mahdollisuuden 😎

      Poista
  8. Ja Rantasalmen Järvisydämessä kannattaa ehdottomasti käydä, vaikka se onkin vähän väärän kylän puolella. Ainiin, ja kannattaa myös käydä Simasalonkadun Retromarketissa (autokorjaamon vieressä). Siellä on kaikkee mielenkiintosta, myös vaatteita, astioita ja huonekaluja. Ja se juhamnuksen bilebändi on tuplaveellä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retrokauppa onkin tuttu, unohtui hitsi listalta! Kiitos vinkeistä!

      Poista
  9. Meidätkin kannattaa kurkistaa ja kokeilla . Ihanat lempeät ja rauhalliset islanninhevosemme vievät selässään uskomattoman hienoihin kokemuksiin kuten pususillan ylitys ratsain tai syömään jäätelöannoksen Hotellille tai ratsastaen kiemurapolkuja ja harjuja pitkin Vohvelikahvilaan Inketalolle. Myös pienimmille matkaajille soveltuva. Olemme 500m päässä Luston asemalta , ihan Luston naapurissa, helposti saavutettavissa. Tervetuloa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki, kiitos! Itse olen niin pitkä, että suosin isompia hevosia ratsastukseen, mutta muistan kyllä aina mainita teistä muille - ja siitä kuinka teidän hepoilla pääsee ihan hotellin terdedrinksuille asti 😎

      Poista
  10. On meillä paljon näkemistä tekemistä täällä - ihan paikallisillakin asukkailla! Punkaharjulla on järjestetty heinäkuussa Harjun Kesäraitti -tapahtuma 7.4, joka kannattaa ehdottomasti kokea. Silloin mm. Kososen linja-autolla hop-on-hop-off periaatteella pääsee paikasta toiseen paikallishistoriaan paneutuneen oppaan kanssa - suosittelen!

    VastaaPoista
  11. Kiitos hyvistä tärpeistä, nää täytyy laittaa ehdottomasti ylös kun sinne päin kesällä suunnataan! Ja ihan aiheesta poiketen, oot välillä ohimennen sivunnut sitä että oot päivittänyt vaatekaappiasi ja että se sisältää nykyään kaikkia kauniita vaatteita ihanista materiaaleista, silkkiä villaa tms. Täällä ois kanssa vaatekaapin päivitys parempiin materiaaleihin menossa, ja oliskin tosi kiva kuulla vähän että mistä oot löytänyt kauniita vaatteitasi! Tuntuu nimittäin että niitä on tosi vaikea löytää, tai sitten etsin vaan ihan vääristä paikoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa jos vinkistä oli hyötyä ja ne pääsee käyttöön! Ja kiitos hyvästä kysymyksestä, innostuin sen verran että tein ihan oman postauksen aiheesta 🤓

      Poista
  12. Listaan vielä Pappilan kahvilan Punkasalmelta Hiukkajoelle vievän tien varrella. Kaunis maisema, myyvät myös entisöityjä huonekaluja...t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappilassa on uusi vuokralainen, odotetaan mitä jännää siellä on tarjolla ensi kesänä.

      Poista