tiistai 30. huhtikuuta 2019

Putikon Suoja etsii uusia asukkaita




Kuten on varmasti jo tullut ilmi, niin täällä on kovien kipuiluiden kautta päädytty sellaiseen päätökseen, että meitä armollisesti kohdellut rakas Putikon Suoja (ei sentään kuitenkaan koko rakennus, täällä kun asuu muitakin) on nyt vailla uutta omistajaa ja asukasta, ja me etsimme uuden pesäpaikan lähempää tukiverkostoa.

Nämä vajaat 2 vuotta olivat varmasti, ainakaan isommin valehtelematta, elämäni parasta aikaa. Ei olisi voitu Elman ensimmäisiä vuosia paremmin viettää! Oli ihana hetkeksi irroittautua urasta, tutuksi tulleesta elämästä ja repäistä itsensä kokonaan uudenlaiseen elämäntapaan. Tiedossa oli edessä olevat hankaloittavat tekijät, eli mm. perheen ja ystävien kauaksi jääminen sekä palvelu- ja julkisten liikenneyhteyksien tason muuttuminen, mutta koska meidän mielestä minkään päätöksen ei tarvitse olla elämän pituinen tai kiveen hakattu, niin miksi ei lähdettäisi ainakin hetkeksi, kun mun juuri alkanut äitiyslomakin niin mahdollistaisi! Eihän sitä tiedä, vaikka jäätäisiinkin. Työkaverit sekä perhe sanoivat kyllä, että pitäkää kivat pari vuotta ja tervetuloa sitten takaisin, eli ehkä muut näkivät tämän kuvion vähän selkeämpänä kuin me, heh.

Meidän tänne tulemisellehan oli tasan yksi ratkaiseva syy - tämä koti. En saanut ajatuksiani pois siitä myynti-ilmoituksesta, jonka tästä näin. Tiesin, että tekemistä olisi kamalasti, sillä se kylppärin alkuperäinen mutta silloin peitossa ollut ikkuna pitäisi saada esille, keittiö tehdä kokonaan uusiksi ja allas siirtää ikkunoiden eteen huikean puutarhanäkymän äärelle. Melkein 150 m2 sali pitäisi saada perheasuttavaksi, eli makuuhuoneet pitäisi jotenkin keksiä salin perälle - ja siellähän ei ole edes ikkunoita, joten paloturvallisuuden ja valon takia Museovirastolle pitäisi laittaa lupalappua menemään.

Tiedettiin kuitenkin Mikon kanssa, että tällaista kohdetta ei enää koskaan tulisi vastaan, ja koska Mikko vietti töiden takia täällä suurimman osan ajastaan, mun ja Elman odotellessa häntä kotiin Helsingissä, ei auttanut muuta kuin myydä juuri remontoitu Helsinki-koti ja ostaa once in a lifetime -koti Putikosta.

Siinä elettiin aurinkoisista järvenjääpatikoinneista, rannalla lököttelyistä ja mustatorvisienistä nautiskellen, oman kodin uskomatonta tunnelmaa ihastellen ja huonekaluja pieteetillä siirrellen.

Sitten tuli toinen raskaus. Ja kaksi vuotiaaksi kasvanut Elma, joka osaa hyvin mahtipontisesti ilmoittaa ikävänsä mummia, pappaa, vaaria ja muita lähisukulaisia kohtaan. Äitiltä ja isiltä loppui keinot selittää miksi ei voida tällä viikolla lähteä mummin luokse kylpemään, tai miksi vaari ei pääse seuraavien viikkojen aikana katsomaan Elman maalauksia. Tai miksi ei voida mennä videoilla näkyvien Rafaelin, Felixin, Veran, Ainon, tai serkkujen luokse synttäreille tai sunnuntaimehuille.

Ajatuksia vei eteenpäin todellisuus siitä, että tältä kylältä ei löydy Elmalle ikäkaveria leikkimään, ja lähin leikkipuistokin on automatkan päässä. Tässä vaiheessa on tullut jo hyvin selväksi, että lähes suoritetusta autokoulusta huolimatta musta  e i  koskaan tule autoilijaa. Voin käyttää autoa välttämättömyyksiin, mutta mun sisälle on kirjoitettu kävely. Kävellen on päästävä paikkoihin. Ja koska en halua toista autoa tähän talouteen, niin en pääse itse viemään Elmaa esimerkiksi päiväkotiin, kauppaan tai sinne leikkipuistoon.
Elma on melko yksinäinen, ja vaikka saa onneksi päiväkodissa leikkiä neljänä päivän viikossa useamman tunnin verran, yrittää hän takertua jokaiseen ovella käyvään tai tiellä ohikulkevaan ihmiseen, jotta saisi leikkiseuraa. Siinä meinaa kuulkaa äidin sydän särkyä.

Ihminen, jolle autoilu on ok, on tietysti ihmeissään tästä, koska 6 km palveluiden pariin on kuitenkin tosi vähän. Mulla kun kuitenkin on mahdollisuus valita, että hankinko auton ja opettelen ajamaan sillä joka paikkaan, vai asunko sellaisessa paikassa, jossa voin kävellä tai kulkea julkisilla haluamiini paikkoihin, ja vielä viettää arkea ja juhlaa perheen ja ystävien lähellä, niin tässä vaiheessa elämää valinta on loppupeleissä melko helppo. Varsinkin, kun meidän ei ollut pakko muuttaa tänne, vaan hurmaannuttiin tästä yhdestä ja ainoasta asunnosta, joka vaan sijaitsee meille sopimattomassa sopessa.

Ajatelkaapa esimerkiksi Elman syntymäpäiväjuhlia tai vauvan nimiäisiä. Kutsutaan läheiset juhliin, mutta samalla heille pitäisi kaikille järjestää majoitus, joka maksaa melkoisesti joko meille tai heille. Parin tunnin juhlien vuoksi kaikkien tulee siis matkustaa hiton pitkä matka ja sen jälkeen kustantaa yöpyminen tai lähteä ajelemaan se sama matka takaisin vielä saman päivän aikana. Pienten lasten perheitä on hankala lähteä majoittamaan säännöllisesti siskonpetityylillä olohuoneeseenkaan, vaikkakin yksi kerta nyt voisi mennä ihan seikkailumielessäkin.

Sellaisille, joilla on tukiverkosto tai perhettä tällä alueella, jo vanhemmat lapset tai ei niitä lainkaan, on tämä unelmien paikka asua. Puhtaat vedet, kirkkaat hiekkarannat, kunnon metsät ja loputtomat sieniapajat aivan vieressä, idyllinen puutalokylä ja 6 km päässä kaikki arkeen, ja pieneen juhlaankin, tarvittavat palvelut. 22 km kattavampien palveluiden äärelle Parikkalaan, 40 km Savonlinnaan. 3.5 tuntia junalla Helsinkiin. Kesällä kylällä käy kauppa- ja kirjastoauto, sekä tietysti myös jätskiauto.

Punkaharju onneksi jää osaksi meidänkin elämää, sillä Mikko tietenkin jatkaa Hotelli Punkaharjussa töitään, ja me tytöt sitä myöten vieraillaan täällä aina kun vaan voidaan.

Pidemmittä jäähyväispuheitta tiedoksi siis, että nyt tämän meidän rakkaudella räätälöidyn ja antaumuksella asutun kodin saa ostaa omakseen, joko perheen uniikiksi asunnoksi, omaksi ateljeeaarteeksi, tai ympärivuotiseksi kakkoskodiksi.

Lisätiedot löytyy täältä: https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/savonlinna/14946115 ja kiinnostuneet voivat kysellä näyttöjä tai tietoja joko meiltä tai asunnon välittäjältä.

Jatkoa jäädään sitten itsekin innolla odottelemaan - mihin vie meidän tie!














Ps. Sen haluan kuitenkin Savonlinnan päättäjille kaikella rakkaudella välittää, että jos haluatte meidän kaltaisia urbaaneita nuoria perheitä tänne asumaan, niin tutkikaa ja kehittäkää heille tärkeitä asioita. Palvelut ja julkiset kulkuyhteydet kuuluvat niihin. He eivät välttämättä halua Savonlinnan keskustaan asumaan, vaan hurmaantuvat nimenomaan kaupungin laitamilta löytyvistä uniikeista kohteista ja kylistä. Tiedän, että mun autottomuus-ehdottomuus on ääritapaus, mutta tiedän myös sen, että nämä asiat ovat monelle mun elämäntapamuutosta somessa seuranneille kynnyskysymyksiä. Kiinnostuneita on, mutta se mutta tulee aina siinä vaiheessa eteen, kun selviää, ettei juna pysähdy tuossa viereisellä vanhalla asemalla. Paikallisille pikkujuttuja, mutta ymmärtääkseni tänne pitäisi saada suunnattua myös uutta muuttovirtaa :)


torstai 11. huhtikuuta 2019

Uusi sohva edestä ja takaa, uudella sohvalla on tosi hyvä makaa


Sohva ostettu alennuksella näkyvyyttä vastaan.

Siis. Katsokaa nyt tätä sohvaa. Mä olin jo aivan varma ettei me löydetä tänne tarpeeksi isoa, oikean väristä ja muotoista sohvaa, kunnes sitten törmäsin IG:ssä tämän sohvan kuviin. Valmistaja oli nimeltä tuttu, mutta en tiennyt siitä juurikaan mitään, joten pelkäsin, että kyseessä on joku höpöhöpö-sohva, joka on hinnaltaan kovempi kuin ikealaiset, mutta laadultaan kuitenkin samaa tasoa. Mutta kas - nämähän ovat kotimaista käsityötä. Kyseessä on 1964 perustettu perheyritys, jonka tarinan ja vastuullisesta ajatusmaailmasta voit lukea täältä.

Googlailin missä sohvaa voisi koeistua ja lopuksi lähestyin valmistajaa, joka osasikin tietysti vinkata lähimmät paikat. Ei löytynyt kovin läheltä, mutta seuraavalla Helsingin reissulla löysimmekin sohvan sattumalta ostosreissumme aikana. Ja siitä se sitten lähti.

Sohva on siis Pohjanmaan Kalusteen Joy-muotokulmasohva. Pituutta on 366cm, joka on musta aivan jäätävän paljon sohvalle. Ihanaa. Mä en tykkää kulmasohvista kovinkaan, mutta tää muotokulma kyllä hurmasi ensisilmäyksellä. Toki tätä sohvaa on saatavilla myös ihan perinsteisellä kulmalla ja sitten ihan ilman kulmaakin - ja monessa eri koossa. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme nahkan sijaan kankaaseen, ja se on nyt Lauritzonin samettimainen ja helppohoitoinen Luxor sävyssä 88.
Tilaus hoidettiin etänä Lappeenrannan Iskusta, koska kaikki mahdollinen kannatus idän palveluille, ja koska tarvitsimme sohvalle kotiinkuljetuksen, ja ajattelin sen hoituvan parhaiten lähimmän pisteen kautta. Ei sillä kai olisi niin väliä ollut, sillä sohvat tulevat tietysti Pohjanmaan tehtailta!

Saimme ostaa sohvan alennetulla hinnalla näkyvyyttä vastaan, ja voin kyllä kertoa, että näkyvyyttä tämä sohva tulee varmasti saamaan, en meinaan malta ollenkaan olla kuvailematta sitä.

Ollaan koko perhe aivan ihastuneita, Elma ei suostunut eilen menemään nukkumaan omaan sänkyynsä, vaan halusi tehdä pesän uudelle sohvalle. Mun yksi kriteeri sohvalle oli iso koko, jotta se sopii tähän asuntoon, ja jotta mahdun pötköttämään uusi vauva tissillä muun perheen seurassa Avaraa luontoa katsellen (nätti ajatus, mutta Daniel tiikeri tai Masha ja Karhu taaai Prinsessa siinä telsussa oikeesti pyörii) ja tämän sohvan kanssa se onnistuu helposti, ja tilaa jää silti.

Ohessa kuvia pitkin päivää. Meillä tekstiilit ja tyynyt vaihtelee paikkaa monta kertaa päivässäkin seilaten eri sohvien ja huoneiden välillä. Elman jumppapatja ja mun villapeitto (kukaan muu ei suostu koskemaan siihe koska kuulemma pistelee) kuitenkin pääsääntöisesti nököttää sohvan kyljessä. Sohvan väri elää valon mukaan, ja pinta on hyvin eläväinen. Vaikea siis saada ikuistettua täsmälleen oikeaa sävyä, mutta tämä on sellainen pehmeän ja syvän vihreä.

















Kiitos siis Pohjanmaan Kaluste ja Lappeenrannan Isku, meillä on unelmiemme sohva ja sen ostaminen hoitui erittäin sujuvasti!

Meillä on viime aikoina ollut haikeassa harkinnassa josko joudumme laittamaan tämän asunnon myyntiin ensi syksynä. Nyt kuitenkin tän sohvan myötä tuli taas yksi syy lisää jäädä tänne - tää sohva sopii tänne täydellisesti, enkä mä suostu siitä enää luopumaan, niin kai tää elämä Putikossa sitten tulee sen kylkiäisinä!

Ps. Olipa jotenkin hankala loppupeleissä julkaista tämä, kun kirjoittamisen jälkeen näin kuvan yksivuotiaasta pikkutytöstä parikymppisen isänsä arkun vieressä. MKDMSK:n kohtalo on surettanut jo pitkään, mutta ton kuvan myötä juuri julkaistu Surullinen Klovni meni johonkin niin syvälle raskaushormoneihin, että ei oo sellaista kyynel ja räkämäärää nähty hetkeen. Tuntuu siis tyhmältä iloita sohvasta näin, kun olemassa on ihan oikeita ongelmia ja sellaista surua, jota tällainen sohvanrakastaja ei ees uskalla ajatella. 

Kuuntele tää Pyhimyksen huostaanottama Surullinen Klovni niin saadaan hieman autettua edesmenneen perhettä. Ja iloitse vaikka sitten siitä sohvasta tai aamukahvista tai mistä vaan - kunhan iloitset. Huomenna voi olla muita juttuja.

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Päivät Portugalissa



Jotenkin ihanaa, kun täällä on jo aiempina vuosina tehty ja nähty melkein kaikki, niin nyt ei tarvitse muuta kuin vaan mennä fiiliksen mukaan. Hassua edes todeta noin, koska ei me milloinkaan lomailla nähtävyydet tai aikataulu mielessä, mutta silti tää on nyt jotenkin rennompaa. Tietää mihin kannattaa mennä, tietää missä on parhaat rannat ja tietää mitä hakea mistäkin kaupasta. Elma tuo tietysti myös oman osansa sellaisesta uudenlaisesta olemisesta täällä. Aiemmin on tissuteltu takapihalla tai kattoterasilla, nyt leikitään hiekkaleikkejä, kerätään aarteita ja ollaan liikkeessä koko ajan. Jos pitäis näistä kahdesta tavasta valita toinen, niin tietysti valitsen tämän nykyisen... vaikka aika aikansa kutakin. Ja kyllä se tissuttelu vieläkin voisi sopia kuvioon, mut ehkäpä vain päivänä tai parina!

Nyt ollaan lähdössä rannalle, uhmaten perinteistä portugalilaista kevättuulta. Oon joskus nuorena likkana istunut siellä kovapäisesti päättäen, että tänään ollaan rannalla vaikka mitä tulisi. No, tuli pienen pientä hiekkaa vaakatasossa pyörremyrskyjen lailla, ja jaksoin sitten ehkä kaksi tuntia istua, kunnes joka paikkaa kirveli niin, että oli pakko luovuttaa. Siitä oppineena yritän muistella suojaisinta rantaa, ja asennoitua niin, että pientä pyrähdystä lukuunottamatta siellä ei välttämättä vielä pysty rennosti oleskelemaan. Saas nähä!