tiistai 12. maaliskuuta 2019

Putikon jälkeen tulee Portugali



Kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen päästään taas Portugaliin. Siellä on jo usean vuoden ajan käyty ihan vuosittain, joten tämä Elman myötä tullut tauko on päässyt kasvattamaan ihan järkyttävän kovan kaipuun.

Olihan se tietty ihan hyväkin käydä välillä muilla mailla pyörähtämässä, vaikkakin enemmän se tuntui muita ihmisiä ihmetyttävän, että kuinka me nyt taas sinne Portugaliin ja taas sinne samaan paikkaan. Välillä on vaihtelun vuoksi kiva piipahdella muuallakin, ja nautin kyllä niin Italiasta kuin Espanjastakin, mutta kyllä me taidetaan taas seuraavat pari reissua suunnata tuttuun ja turvalliseen Portugaliin. Varsinkin nykyään, kun lentämiseen suhtautuu vähän tiedostavammin kuin aiemmin, niin tulee tarkemmin pohdittua, että mihin se kannattaa käyttää.

Kyseessä on siis meidän perhetuttavien maatilamainen paikka pienessä kylässä Etelä-Portugalissa. Piha on yksi kauneimmista koskaan näkemistäni, tunnelma leppoisa ja isännät mitä ihanimmat. Aamulla heräät lintujen viserrykseen ja kyyhkyjen huhuiluun, huikkaat huomenet takapihalla ulkoilevalle Leo-hepalle ja malttamattomana heräämistäsi odotteleville koirille. Onpa pihalla tallustellut myös aaseja, ja nykyään kuulemma lampaitakin.

Sitrushedelmät saa suoraan oman pihan puusta ja tila on ympäröity mm. appelsiini- ja viinitarhoilla. Tästä tukikohdasta me pyrähdellään milloin Lissaboniin ja milloin pitkin etelärannikon kyliä ja kaupunkeja.

Ennen Elman syntymää me puntaroitiin ihan tosissamme muuttoa ja ravintolan pystyttämistä Portugaliin. Mutta sitten tuli Putikko. Saa nähdä, tuleeko joskus vielä myös Portugali! Kesät Putikossa ja talvet Portugalissa - miksei.





























Suurimmassa osassa näistä kuvista mä odotan Elmaa noin kolmannella kuulla. Mä muistan kuinka musta tuntui siltä, että mulla on maailman isoin raskausmaha ja olin siitä aivan äärettömän ylpeä. Nyt kun näitä katsoo, niin täytyy todeta, että ei sitä raskautta välttämättä ihan kauhean helposti bongaa, jos ei tiedä mitä etsii. Tirsk.

Ihana päästä esittelemään Elma meidän perhetuttaville, ja perhetuttavat meidän Elmalle. Elma odottaa matkaa yhtä malttamattomana kuin me vanhemmatkin, ja onkin jo epätoivoisena ehtinyt sekoittaa Punkaharjun uimahallin Portugaliin, kummassakin kun voi uida. Ehkä niiden ero selkeytyy sitten kun hän vihdoinkin pääsee kokemaan ihan oikean Portugalin!

2 kommenttia:

  1. Hello! I've been reading your site for some time now and
    finally got the bravery to go ahead and give
    you a shout out from Houston Texas! Just wanted to mention keep up the excellent
    work!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Well hello! And thank you for your kind message. Glad you have found my blog, all the way from Texas!

      Poista